Vinkkipalsta
Auts – jomotus polvessa, kipu lonkassa, jumi niskassa, särky selässä…
Virallisen määritelmän mukaan ”Kipu on epämiellyttävä kokemus, joka liittyy kudosvaurioon tai sen uhkaan tai jota kuvataan kudosvaurion käsittein”. Kipu suojelee meitä vaaralta. Se voi myös motivoida hoitamaan itseään paremmin. Joskus kipujärjestelmä voi häiriintyä ja kipu pitkittyy, jolloin kipua aistiva hermojärjestelmä on herkistynyt. Tällöin kipu ”jää päälle”, vaikka aiheuttajaa ei enää ole. Suomalaisen tutkimuksen mukaan 35 % aikuisista on kokenut vähintään 3 kk kestänyttä kipua. Kivun on todettu liittyvän n. 40 % terveyskeskuslääkärillä käynneistä. Et ole kipusi kanssa siis yksin. Me fysioterapiassa pyrimme antamaan tietoa, hoitamaan ja etsimään keinoja kanssasi kivun poistamiseksi tai lievittämiseksi. Tuemme sinun selviytymistäsi arjessa ja työssä. Hyvää tietoa kivusta saat myös esimerkiksi netistä (otakipuhaltuun.fi) ja erilaisista käypähoitosuosituksista. Kivun syy ei poistu sohvalla makaamalla tai särkylääkkeitä syömällä. Autamme sinua selättämään kipusi. Tärkeintä on, että et anna kivun pitkittyä, vaan haet apua ajoissa! |